Frisbeegolfclub Hyrylän seuramestaruuskilpailu pelattiin 7.-8.9.2021 Ford DiscGolfParkissa sekä Ford Amateur DiscGolfParkissa. Kilpailuun osallistui 108 pelaajaa viidessä eri sarjassa ja nyt on yhteenvedon aika.
AVOIN
Avoimessa luokassa toiselle kierrokselle lähdettäessä tilanne oli erittäin tasainen, sillä neljän heiton sisällä toisistaan oli yhteensä 10 pelaajaa. Suuria eroja ei finaalikierroksellakaan kärjen osalta nähty ja jännitys säilyi loppuun asti. Voittoon lopulta pelasi Arttu Timola yhteistuloksella 103 (-13). Kakkossija jouduttiin ratkomaan Sudden Death -kilpailulla kun Teemu Honkanen ja Joni Luumi olivat tasatuloksessa 104 (-12). Sijoitukset saatiin selville jo ensimmäisellä väylällä, sillä avausheittojen jälkeen tulkittiin pitkään ja hartaasti, oliko Luumin avausheitto OB-alueella vai ei. Lopullinen tulkinta oli, että kiekko on OB-alueella. Luumin jatkoheitto painui hiukan pitkäksi ja par-putti ei valitettavasti löytänyt tietään korin pohjalle. Honkanen laittoi oman jatkoheittonsa kympin rinkiin, jonka jälkeen lay up korin juureen ja par -tulos korttiin, joka riitti 2. sijaan.
Avoin Top 5
1. Arttu Timola 103 (-13)
2. Teemu Honkanen 104 (-12)
3. Joni Luumi 104 (-12)
4. Niko Kalliokoski 106 (-10)
5. Markus Enqvist 107 (-9)
NAISET
Naisten luokassa Tiina Korve lähti toiselle kierrokselle vakuuttavalla viiden heiton etumatkalla. Ennen finaalikierroksen alkua Ford Amateur DiscGolfParkin lämmittelyalueella alkoikin liikkumaan huhupuheita, että Jenna Hirsimäki on laittanut hyökkäyshousut jalkaan ja nyt jahdattaisiin kovaa. Korve ei kuitenkaan päästänyt puheita korvien väliin ja pelasikin upean -7 kierroksen ja pokkasi ”tytön” kotiin yhteistuloksella 120 (+4). Hirsimäki piti kuitenkin hienosti kakkossijansa yhteistuloksella 130 (+14) ja kolmannen sijan itselleen nappasi Susanna Mäyrä yhteistuloksella 136 (+20).
Naiset Top 5
1. Tiina Korve 120 (+4)
2. Jenna Hirsimäki 130 (+14)
3. Susanna Mäyrä 136 (+20)
4. Kiira Laine 143 (+27)
5. Maiju Ahonen 150 (+34)
VANHUKSET
Vanhusosaston finaalikierros oli erittäin tasaväkinen ja ratkaisuja jännitettiinkin loppuun asti. Kahden heiton takamatkalta finaalikierrokselle lähtenyt Jani Korsoff nousi upeasti voittoon yhteistuloksella 111 (-5) ja samalta takamatkalta lähtenyt Olav Kruuser pokkasi itselleen kakkossijan yhteistuloksella 112 (-4). Piikkipaikalta finaalikierrokselle lähtenyt Jani Koskinen nappasi kolmannen sijan yhteistuloksella 113 (-3).
Vanhukset Top 5
1. Jani Korsoff 111 (-5)
2. Olav Kruuser 112 (-4)
3. Jani Koskinen 113 (-3)
4. Sami Hyvönen 114 (-2)
5. Petri Valkeinen 115 (-1)
AMATÖÖRIT
Amatöörien sarjassa Leevi Vesterbacka lähti fiinalikierrokselle viiden heiton etumatkalta ja onnistuikin pitämään ykkössijansa loppuun saakka yhteistuloksella 116 (0). Santeri Hirvonen sijoittui toiseksi yhteistuloksella 118 (+2) ja kolmannen sijan nappasi Eero Kiukkonen yhteistuloksella 120 (+4).
Amatöörien Top 5
1. Leevi Vesterbacka 116 (0)
2. Santeri Hirvonen 118 (+2)
3. Eero Kiukkonen 120 (+4)
T-4. Kimi Rytky 125 (+9)
T-4. Antti Salovuori 125 (+9)
JUNIORIT
Finaalikierrokselle kolmen heiton etumatkalta lähtenyt Kosti Honkavaara piti piikkipaikkansa loppuun asti ja pokkasi voiton kotiin yhteistuloksella 108 (-8). Viidenneltä sijalta finaalikierrokselle lähtenyt Miika Rantala laittoi kirivaihteen päälle ja pelasikin upean -13 kierroksen. Rantala lunasti kakkossijan yhteistuloksella 110 (-6). Teemu Alto pokkasi kolmossijan yhteistuloksella 112 (-4).
Juniorit Top 5
1. Kosti Honkavaara 108 (-8)
2. Miika Rantala 110 (-6)
3. Teemu Aalto 112 (-4)
4. Aleksi Laurila 115 (-1)
5. Samu Nurminen 117 (+1)
OHEISKILPAILUT
Seuramestaruuskilpailussa pelattiin myös kaksi oheiskilpailua, jossa voittajille jaettiin muistopalkinnot. Ford Amateur DiscGolfParkin 7. väylällä CTP -kilpailun (Closest To The Pin) voitti Miro Ryhänen. Ryhänen painoi avauksensa suoraan ykkösellä kippoon, jonka jälkeen voittajasta ei jäänyt juurikaan epäselvää. Ford DiscGolfParkin 1. väylällä taas miteltiin siitä, että kuka onnistuu laittamaan pisintä siivua varsinaisen kilpailun aikana. Pisimmän siivun nasautteli Aaron Kopiloff.
Kaikille kilpailussa Hole In Onen heittäneille pelaajille jaettiin myös Ford Mustang Mach-E Lux Link -kiekko. Holareita nähtiinkin yhteensä neljä kappaletta seuraavien pelaajien toimesta: Miro Ryhänen, Joona Kokko, Teemu Aalto ja Samu Nurminen.
Onnittelut voittajille ja iso kiitos kaikille seuramestaruuskilpailuun osallistuneille!